tiistai 7. maaliskuuta 2017

7.3.17 Kuukasjärveltä Ranuan keskustaan.

Tänään oli niin hyvä lentokeli, että päätin käydä katselemassa miltä Ranuan Kk. näyttä tänä talvena ilmasta katsottuna. "Pienten" alkuvaikeuksien jälkeen pääsin ilmaan ja lentelin Kuusijärven ja Kuhan kautta Ranualle, josta oli tarkoitus palata Honkivaaran ja Tervon kautta takaisin.
Matka kuitenkin katkesi kirkonkylälle, kun moottorista alkoi kuulua uusia ääniä ja vähän käynti pätki. Enempien vahinkojen välttämiseksi sammutin moottorin ja liitelin laskuun Taussuolle.

Kuviakin tuli napsittua matkalta. Lennon jälkeen huomasin kuvanvakaajan olevan off tilassa, joten vähän tuli kuvista suttuisia.






























maanantai 27. helmikuuta 2017

26.2.17 Kuukas- Kuusi- ja Petäjäjärvi

Onkin kulunut tovi, siitä kun viimeksi olen kameran kanssa käynyt ilmassa. Sunnuntaina oli niin mukavan keli, että päätin käydä kiertämässä nämä lähi järvikylät. Pakkasta oli n. 14 astetta ja vähän tuuleskeli. Lentokorkeudessa (250-400m) pakkasta oli n. 11 astetta.
Ensin lensin Isonkukkaan kautta Kuusijärvelle ja sieltä Petäjäjärven kautta takaisin kotiin Pienelle Kuukasjärvelle. Maisemat eivät olleet juurikaan muuttuneet, paria uutta hakkuu aluetta lukuunottamata.  Aikaa reitillä meni n. 50 minuuttia, eli sen verran, että alkoi vähän palelemaan. Muuten keli oli mitä parhain varjoliitimellä lentämiseen.
























                                                                       Kuusijärvi





                                                                   Petäjäjärvi










                                                              Kuukasjärvi