perjantai 14. kesäkuuta 2013

13.6.2013

 Tänään oli tarkoitus lähteä kuvamaan Simojoen maisemia, mutta etelätuuli oli ylhäällä niin kovaa, että päätin pörrätä vähän aikaa kotinurkilla. Muutaman kuvankin otin näistä tutista maisemista.








































sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

2.6.2013

Testasin kolmilapaista potkuria ja samalla tarkastin hillan kukinnan lähialueella. Hillankukkia oli runsaasti, mutta kuvat kukinnasta ei oikein onnistunut niin en viitsi panna niitä näytille. 
Aurinko pilkisteli jälleen mukavasti pilvien raosta, joten muutama kuva piti ottaa. 
Pasko-ojan varressa oli poro vaadin vastasyntyneen vasan kanssa ja kurki lenteli samoilla seuduilla.
Testattava potkuri ei ollut hyvä, koska kierroksia piti pitää korkealla, että pysyisi ilmassa. Kovat kierrokset lisäsi polttoaineen kulutusta n 1.5 l/h verrattuna kaksilapaseen hiilikuitupotkuriin.