Sunnuntai aamuna oli ilma ihan tyyni, joten päätin lähteä kokeilemaan kolmiolentoa. Bensaa otin mukaan n. 42 l. Starttipaikaksi valitsin rantapellon, jotta voin hyödyntää rinnettä startissa.
Startti onnistuikin ihan mukavasti ja ilmaan päästyä otin korkeutta n. 1000m. missä tarkaillin vielä tuulen voimakkuutta eri ilmansuuntiin. Tälläkin korkeudella oli lähes tyyntä, niin päätin lähteä kohti Kuusamoa, (kun olin saanut tekstiviestillä Ranuan Paulilta, Pääahon Markulta ja Mertalan Markolta lupauksen, ettätulevat hakemaan tarvittaessa) josta matka jatkui Taivalkosken kautta Pudasjärven Jongulle ja sieltä kotiin. Aikaa reissullavierähti 5h. 45min. Gepsiin kilometre jäkertyi 292,8 ja kolmio suorilla sivuilla kartalta mitattuna 266. Bensiiniä jäi vielä tankkiin n. 12 l.
Keli oli kolmiolentämiseen mitä parhain,sillä Etelä-Lapin ja Koillismaan alueella oli lähes tyyntä ainakin 1300 metriin saakka, aivan kuten ilmailusää oli luvannutkin.
Kuvat on otettu 500-1300 metrin korkeudelta, joten laatukin on sen mukainen.
Kohti Kuusamoa
Kuusamo häämöttää
Taivalkoskelle päin
Taivalkoski
Iijoki vartta Jongulle
Jongulta kohti kotia
Vähän jännittää
Hieno suoritus, onneksi olkoon :) Oli varmasti mahtava lento. Hienoja kuvia.
VastaaPoistaIhanaia mummolan pikkumiehiä ja yks isoki ;) Juhana kunnon isäntä ku lyhyt tukka..
VastaaPoistaLoistavaa, onneksi olkoon Martti hienosta kolmiolennosta ja upeista ilmakuvista.
VastaaPoistaEsittelen näitä kuvia usein työkavereille. Kateellisena katselevat Ranuan komeita maisemia.
VastaaPoistaPetri saravuoma